Koronatilanne on Suomessa ja erityisesti Lapissa hyvä, ja toivomme että tilanne säilyy nykyisen kaltaisena myös jatkossa. Siksi olemmekin laatineet yhdessä Inarin kunnan johtavan lääkärin, Outi Liisanantin, kanssa teille ohjeistuksen epidemian leviämisen ehkäisemiseksi.

Ennen tapahtumaa:

  • Jos sinulla tai perheenjäsenelläsi on infektio-oireita, jää kotiin.
  • Matkusta ja majoitu vain perheen kesken tai sellaisten henkilöiden kanssa, jotka kuuluvat lähipiiriisi myös kotona.
  • Jos matkustat Saariselälle julkisilla kulkuneuvoilla, käytä matkan aikana kasvosuojusta, huolehdi turvaväleistä ja hygieniasta.

Tapahtuman aikana:

  • Huolehdi säännöllisestä käsien pesusta ja desinfioinnista.
  • Pidä mahdollisuuksien mukaan vähintään yhden metrin välimatkaa muihin ihmisiin.
  • Yski ja aivasta hihaan. Pyri myös kisatilanteessa huomioimaan kanssakilpailijat mahdollisuuksien mukaan.
  • Tee tilaa maalissa ja huoltopisteillä. Älä jää oman suorituksesi jälkeen tarpeettoman pitkäksi aikaa oleskelemaan maalialueelle. Näin vältämme maalialueen ruuhkautumisen kisan jälkeen.
  • Tapaa kavereita ulkoilmassa! Kisakavereita on kiva nähdä ja kuulumisia on mukava vaihtaa. Turvallisimmin sen voi hoitaa vaikkapa verryttelylenkillä.
  • Vaikka kavereita on kiva nähdä, niin vältä kättelyä ja halaamista

Tapahtuman jälkeen:

  • Jos sinulla on infektio-oireita, ota yhteyttä omaan terveyskeskukseen näytteenottoa varten.
  • Jos sinulla todetaan koronavirustartunta tapahtuman jälkeen, ota yhteyttä meihin kisajärjestäjiin ja matkakumppaneihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: